Wednesday, September 9
ramadan keksejä

Ramadanin loppuaikana kaduilla näkee naisia kävelemässä uunipellit pään päällä kiikuttamassa pikkuleipiä lähileipomon isoon uuniin paistumaan. Kuhinaa löytyy myös suosituimmissa leipomoissa joista tilataan valmiina makeita herkkuja paaston päättymisjuhlaa varten. Mutta ekan kerran huomasin, että keksitehtaatkin ovat mukana fiiliksessä erityisillä Ramadan ajan kekseillä. Pikkuleipiä tarjoillaan kotiin tuleville vieraille juhlapäivänä sekä viedään viemisinä naapureille. Mulla on leipomoreissut vielä tekemättä. Ostan valmiina ja lisäksi teemme jotain omassa uunissa lasten kanssa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Nuo Ramadankeksit tekevat varmaan juhla-aikaan paremmin kauppansa,kun niissa on aiheeseen liittyva kuvio.
ReplyDeleteMina Teen hiukkasen jotain makeaa.Taalla on tapana tarjoilla baklavaa,taikka jotain muuta sokerivesileivonnaista.
Ja karkkikuppi tietty pitaa olla pöydalla.
Tuohan on mava tapa,etta kotoakin voi vieda leivonnaiset leipomoon paistumaan.Taalla en ole kuullut.
Kaikilla ei varmaan ole kotona omaa uunia.Ei taallakaan.
Mielenkiintoista, että on ns yhteisuuni käytössä. Monella tapaa käytännöllinen. Samalla voi tavata muita ihmisiä keksin merkeissä. Ei taitais onnistua nyky Suomessa, individualisten maassa, missä jokaisella täytyy olla omat työvälineet jne.
ReplyDeleteOlen tuosta yhteisuunista kuullut jostain, enkä pääse nyt tarkistamaan Koolta että oliko se hänen alku-kotikylällään vai lehdestäkö lukenut.
ReplyDeleteMitä ajattelit lasten kanssa tehdä?
utelee Heljä
Taallakin oli ennen joka kylassa yhteisuunit. Mukava kuulla, etta edes jossain pain perinne jatkuu.
ReplyDeleteSateenkaari, meillä ei karkkia tarjoja iidinä (paitsi meillä suomalaisilla :D ) mutta baklava on täälläkin yksi niistä herkuista mitä silloin syödään :)
ReplyDeleteLissu, maksullinen palvelu leipomoissa. Kätevä jos leipoo kymmeniä pellillisiä pikkuleipiä. Leipomosta ne saa valmiiksi rasioihin pakattuna ja pellit pestyinä takaisin :D
RouaHoo, en tiedä vielä mitä tehdään mutta yleensä jotain peruskeksejä, joista tehdään lahjapusseja myös lasten kavereille :)
Elena, mä tykkään, että tälläiset perinteet saisi olla ja pysyä eikä ikinä hävitä :D Voi kun saisin tänä vuonna hyvän kuvan kun jonossa kannellaan peltejä pään päällä :D Pitää mennä leipomon kulmalle kytikselle :D
Kivoja nuo ramadan keksit missä moskeijan kuvia.
ReplyDeleteHauskoja keksejä! Täällä ei tuollaisia ole näkynyt, noihan ois kiva lisä eidinä!
ReplyDeleteAnsku, mä en edes ostovaiheessa huomannut ja lapsetkin vasta jonkun kymmenennen keksin jälkeen :D
ReplyDeleteMirja, pakkohan teillä on olla :) Nyt tarkempi kurkkaus keksihyllyyn :D
Taitaa olla herkullisia keksejä, jos lapset ehtivät syödä jo monta ennen kuvan huomaamista.
ReplyDelete