Thursday, November 26




Meille sattui tosi hauska ja persoonallinen lammas tänä vuonna. Ollaan naurettu ihan katketakseen sen toilailuille, rapsuteltu korvan takaa, taputeltu, paijattu, pussailtu, leikitty, valokuvailtu 111 otosta edestä ja takaa, ruokittu, taluteltu, juotettu ja lakaistu valtava määrä papanoita pitkin pihaa. Lapset nimesivät sen jonkun kuuluisan jalkapalloilijan mukaan mutta en enää muista mikä se oli. Ei Ronaldino mutta sinne päin. Vekkuli tapaus.

18 comments:

  1. Eivatko lapset pista pahakseen kun se sitten kohta teurastetaan? Olenhan minakin maalla kasvanut ja joskus lemmikeille kavi niin, mutta silti...

    ReplyDelete
  2. Tästä oli puhetta jo aiemmissa postauksissa. Lapsille on ihan selvää, että lammas=ruokaa. Kukaan ei ole pahoillaan asiasta. Lammas on ihana ja suloinen mutta myös maukas paisti eikä lemmikkimme. Eivät jää itkemään perään vaan syövät hyvällä ruokahalulla ihan niin kuin joka vuosi.

    ReplyDelete
  3. Niinhan se on,etta myös lapset kasvavat tahankin juhlaan ja lampaan uhraamiseen,koska se kuuluu osana heidan elamaansa.
    İhanan naköinen onkin tuo lampaanne.
    Siunattua uhrijuhlaa Tunisiaan.

    ReplyDelete
  4. Tuota lammasta voi tosiaan sanoa persoonalliseksi, sehän on suorastaan riemullisen näköinen otus :) Hyvää juhlapäivää!

    ReplyDelete
  5. Hyvää uhrijuhlaa koko perheelle!:)

    ReplyDelete
  6. Mukavaa juhlapäivää koko perheelle !

    Phantoma

    ReplyDelete
  7. Oikein hauskannäköinen otus. Hyvää juhlapäivää!

    ReplyDelete
  8. Hyvia pyhia teidan perheelle!

    Ollaan kotona jemmassa puoleen paivaan saakka- sitten vasta mennaan anoppilaan kun siella sonni parka paasee pian hengestaan.

    Meidan lapset ovat suruissaan komean mullikan kohtalosta. Varmaan omaa vaikutustani tama, etteivat osaa siihen suhtautua kunnon paikalliseen tyyliin? Eivat mielellaan syö edes lihaa.

    Otin parit valokuvat muistoksi kuitenkin.
    Iyi Bayramlar!

    ReplyDelete
  9. Selvästi jotain irlantilaista verta tuossa punavillaisessa lampaassa...
    Heljä

    ReplyDelete
  10. Miten mulle tulee tuosta tyypistä mieleen sympaattinen hippi. Varmaan sillä on ollut rento elämä ali maistuukin hyvältä!

    Hyvää pyhää!

    ReplyDelete
  11. Makee otsatukka (-villa) :D
    Ihanaa, että sitä paapotte ja kanssansa huvittelette. Se on ihan varmast Ilonen Lammas!
    Eikö ihan kaikki toivo lopulta olla kuollessaan Onnellinen:)

    Iloista ja maukasta juhlaa teille!!

    ReplyDelete
  12. Minäkin tykkään lampaasta!
    Mielummin valkosipulin kera!

    Tuo veikko se ei tienny, että pian se hymy hyytyy..

    ReplyDelete
  13. Kiitos Sateenkaari :)

    Susadim, kiitos. Oli kyllä hauskin lammas mitä meillä on ollut :)

    SannaKoo, kiitos samoin teille! :)

    Phantoma, kiitos :))

    Pikkusisko, kiitos :))

    Ebrufin, kiitos samoin teille. Varmaan tosiaan sinun suhtautuminen vaikuttaa myös lapsiin. Sekä se, jos eivät ole olleet mukana tapahtumissa.

    RouvaHoo, hahah, niin taisi ollakin :D

    Vilijonkka, kiitos. Niin olikin, jotenkin hippi. Oli kaikista rauhallisin lammas mitä meillä on ollut ja rakasti kameraa :D Antoi kuvata vaikka miten paljon eikä häiriintynyt. Välillä selvästi poseerasikn :D

    MaaMaa, nimenomaan. Kiitos ihanasta kommentista. Juuri tuo on meillekkin TÄRKEÄÄ. Olen ollut ihmeissäni blogimaailmassa liikkuvista kommenteista kuinka tämä juhla on kamala ja julma eläimelle vaikka se on ihan toistepäin. Muslimeille on todella tärkeää, että eläintä kohdellaan hyvin, se elää hyvän elämän ja erityisesti teurastus on mahdollisimman nopea ja kivuton. Eläinrääkkäys on kiellettyä. Kommenttisi lämmitti :)

    Arjaanneli, itse olen kasvissyöjä mutta kuulemma liha oli tosi maukasta. Ei tiennyt, että hymy hyytyy mutta ei meistä kukaan viimeistä hetkeä tiedä. Ei ihmiset eikä eläimet. Reilua minusta. :)

    ReplyDelete
  14. Noin rempsakan näköinen kaveri voi maistua vain hyvältä! Sitä paitsi viimeiset hetkensä vietti teillä takuulla onnellisena!!

    Meidän täytyi täällä tyytyä turkkilaisen lihakaupan lampaan kyljyksiin, mutta hyviä olivat nekin.

    Hyvää juhlaa edelleenkin!

    ReplyDelete
  15. Kiitos. Ihan taatusti oli leppoisan elämän elänyt kaveri koska oli niin leppoisa ja tykkäsi lapsista. Antoi halailla ja pitää kainalossa. Söi kädestä ja oli tosi rauhallinen.

    Mukavia pyhien jatkoja teillekkin!!

    ReplyDelete
  16. Metkan näköinen määkijä :)
    Lampaat on kivoja, mutta jotenkin pikkuisen pöljiä elukoita :D
    Mitäs teitte villoille?

    ReplyDelete
  17. Joku taisi kysyä tuota jo aiemmin ja jäi vastaamatta. Tällä kertaa talja heitettiin pois. Joskus säästetään ja joskus annetaan jollekkin. Siinäkin on oma iso hommansa käsitellä ennen käyttöönottoa.

    Ja tosiaa, lampaat ovat minustakin aika pöljiä elukoita :D Vuohet ovat paljon fiksumpia.

    ReplyDelete
  18. Mä mietin noita kuvia katsellessani maistuukohan punainen lammas erilaiselta kuin valkoinen. Harmi, ettet osaa vastata :P

    ReplyDelete

Kiitos! / Thanks! / Merci!