Sunday, June 6

olet asunut liian kauan tunisiassa kun..



  • Sinusta ei ole outoa, että putki- tai sähkömies sai työnsä valmiiksi ajallaan, vaan se, että hän ylipäätään sai työnsä valmiiksi.

  • Sinusta ihminen on huonosti kasvatettu, jollei hän pussaa puolituntemattomia ihmisiä molemmille poskille (huom. erityisesti kaikkia vastaantulevia lapsia).

  • Sinusta on ihan tavanomaista, että 4 henkisen lapsiperhen kulkuneuvo on mopo. Toinen lapsi seisoo isän haarojen välissä edessä ja toinen lapsi äidin sylissä takana. Kenelläkään ei ole kypärää päässä. Lisäksi mukana voi kulkea kauppakassit, joskus jopa päänpäällä.

  • Mielestäsi oliiviöljyä tulee lisätä kaikkiin ruokiin. Myös leivän päälle tai oikeastaan dippaat patonkia oliiviöljyyn.

  • Hämmästyt, jos television mainostauko kestää vähemmän kuin puoli tuntia tai että jokin ohjelma alkaa vain 10 minuttia myöhässä.

  • Syöt lounasta aikaisintaan kahden aikaan päivällä, etkä milloinkaan syö illallista ennen kello yhdeksää.

  • Täsmällisyys ei ole mielestäsi mikään hyve.

  • Rehellisyyskään ei ole mikään hyve,

  • Sinulla on outo olo, jos syöt yksin.

  • Joudut paniikkiin, jos olet ollut jo minuutin samassa tilassa jonkun toisen ihmisen kanssa eikä kumpikaan teistä puhu mitään. (Sillä, mitä sanotaan, ei ole mitään merkitystä.) Itseasiassa tälläistä ei koskaan edes tapahdu.

  • Syöt kaikki ruoat sormin patonkia apuna käyttäen. Et edes muista milloin olet haarukalla syönyt ruokasi.

  • Pistät tupakkalaeista ja kielloista huolimatta surutta tupakaksi aivan missä tahansa, vaikkapa bussissa tai metrossa, ja loukkaannut syvästi, jos joku ahdasmielinen tyyppi kehtaa huomauttaa sinulle asiasta.

  • Sinulla on tapaaminen toisella puolella kaupunkia kello yhdeksältä, joten menet suihkuun ja alat laittautua valmiiksi viittä vaille yhdeksän. Ehkä, etkä edes pitä mitään kiirettä.

  • Sinulla on kylmä, jos ulkona on alle 25 astetta lämmintä. Sen sijaan sinusta on täysin normaalia, että kotisi sisälämpötila ei koskaan nouse yli 15 asteen. Miksei kotona muka voisi olla takki päällä? (Myös kesällä.)

  • Kaurapuuron sijaan syöt aamuisin makeita leivonnaisia sekä minttuteetä runsaan sokerimäärän kera koska uskot päivän lähtevän käyntiin paremmin niillä eväillä.

  • Ei ole mitenkään harvinaista, että pakkaat lastesi eväslaatikoihin välipalaksi sipsejä ja suklaamuffinsin.

  • Syytät jokaisen sairauden syyksi kylmää ilmaa, tuulta tai kylmiä lattioita. Tartuntatauteja ei ole olemassa.

  • Kiinnität auton turvavyön (jos sellaista edes on) vain moottoriteillä.

(vanhat lukijat muistavat tämän blogistani 2,5 vuoden takaa)

32 comments:

  1. Tosi hauska. Olenkohan itse ollut liian kauan naimisissa pohjois-afrikkalaisen miehen kanssa kun oliiviöljy, ruoka-ajat ja sairauden syyt alkaa olla jo arkipäivää...

    ReplyDelete
  2. Hih! Ruoka-ajat, pusuttelu, oliviiöljyn käyttö sopivat myös tänne. Katalonian alueella ihmiset ovat hyvinkin täsmällisiä, mutta en tiedä miten muualla Espanjassa.

    ReplyDelete
  3. Mitkä näistä voit allekirjoittaa itse? :D

    ReplyDelete
  4. Heljä, voi olla. Kiva kuulla, että löytyi tuttuja juttuja :)

    Kenza, monet asiat varmaan sopivat kaikkii välimeren maihin :)

    Tyttism, olen edelleen rehellinen ja aika täsmällinenkin enkä anna lasten viedä herkkuja evääksi kouluun kuin korkeintaan kerran viikossa ja osaan syödä yksinkin enkä syytä kylmiä lattioita sairauksista vaikka en enää annakkaan lasten syödä jätskiä kylmällä ilmalla :D

    ReplyDelete
  5. Tuo mopojuttu oli tosi hauska :) Ja vieraiden ihmisten pussaaminen. Tai oikeastaan kaikki omalla tavallaan :)

    ReplyDelete
  6. Minä en olisi noita enää edes huomannut. Eilen tosin eräs saksalaisystäväni ihmetteli, miten voi olla mahdollista että aviomies istuu autossa odottamassa vaimoaan kaupasta jopa tunninkin, eikä vaimo edes pidä kiirettä, löpäjää myyjän kanssa kuulumisia kaikessa rauhassa. Vaimo oli siis paikallinen, eihän meille ulkolaisille tulis mieleenkään istuttaa ukkoparkaa kuumassa autossa :D

    ReplyDelete
  7. Niin tuttuja juttuja taalla myös.
    Viela 5 vuotta sitten naki Antalyaasakin koko perheen moottoripyöran paalla(on ajettu sillalailla itsekkin),mutta tama ilmiö on havinnyt taalta lahes taysin hyvan liikennevalvonnan ja lakien myöta.Sakot ovat aika suuret naista.
    Tupakkalakikin nayttaa purevan hyvin.
    Mutta kaikkia noita löytyy myös tasta maasta.

    ReplyDelete
  8. Hih, ulkona on kylmä jos on alle 25 astetta :D mutta kuitenkin sisälämpötilaksi on ookoo alle 15 astetta, ristiriitaista :D.
    Ja heh tuota mainostauon kestoa ja ohjelmien myöhästymistä, sekä ihmisten reilua myöhästelyä :D.

    Mitenkäs siellä kännyköiden käyttö? Kai siellä kännykät on? Käytetäänkö niitä kuten suomessa, että tekstaria pukkaa kun myöhästyy vai odottaako toinen vain sovitussa paikassa kiltisti, hermostumatta vaikkapa tunnin, kaksi? :D

    Hipsu

    ReplyDelete
  9. Aivan mahtava! Tällaiset pienet asiat paljastavat kulttuurista niin paljon.

    Olen joskus tehnyt vastaavan, nyt huomioita olisi taas enemmän. Asutaan kyllä niin päinvastaisissa maissa kuin mahdollista :)

    ReplyDelete
  10. Hauska postaus! Tällaisiä lisää pliiiiiiis!

    ReplyDelete
  11. :DDDDD Huippuhauska! Ja tosiaan moni asia on samoin myös Saapasmaassa!

    ReplyDelete
  12. :D

    Ihana postaus
    mäkin muutan sinne jos ei tartte ole pakko syödä aamupalaksi kaurapuuroa:)

    Jamssi

    ReplyDelete
  13. What an incredible place!! wish to travel there sometime!!

    take care!! XOX!

    ReplyDelete
  14. Hauska lista :D

    Mulla oli alkuun opettelemista arabialaisessa aikakäsityksessä.
    Olin vihainen ja ihmeissäni kun jouduin odottelemaan, mutta nyt olen jo tottunut ja hyväksynyt, että esim. viisi minuuttia tarkoittaa vähintään 15.

    Mieheni ja Tunisia ovat opettaneet minutkin rennommaksi ihmiseksi, en ota enää kovin herkästi stressiä pienistä asioista. Elää voi myös ilman kireätä pipoa :)
    Tunisian kulttuuri ja tavat kun valtaisivat suomenkin niin luulen, että täällä olisi paljon enemmän onnellisia ihmisiä ja itsemurhatilastot laskisivat.

    Kauniit kuvat :)

    Phantoma

    ReplyDelete
  15. Ihana postaus! <3 Mä tunnistin tuosta Kreikan, olin siellä viime vuonna Erasmus-vaihdossa. :) Haluan niin käydä Tunisiassa tai Marokossa!

    ReplyDelete
  16. Siru71, ihmiset tervehtivät toisiaan poskisuukoin ja lapsia huomioidaan kaduilla pussailemalla mennen tullen :D

    Sirokko, mullakin on suhtautuminen tähän listaan sitten viime postauksen muuttunut ja jos olisin jaksanut niin olisin voinut keksiä uusia mukaan :D

    Sateenkaari, meilläkin tuli juuri voimaan uusi tupakkalaki mikä kieltää tupakoinnoin mm. pankeissa ja kahviloissa pitäisi olla savuton puoli myös mutta en ole huomannut mitään isoja muutoksia missään.

    Liikennekulttuuri on aika räikeää edelleen. Keskustassa sakotetaan helposti mutta lähiöissä voi ajella miten sattuu. Kauhistuttaa aina nähdä pieniä lapsia kovassa kyydissä mukana ilman kypärää. Samoin autoissa ei käytetä turvaistuimia tai turvavöitä ja lapset istuvat usein etupenkillä tai jopa kuskin sylissä!

    Hipsu, niin siis kun talot ovat kylmiä ja kosteita niin on pakko sopeutua :D

    Hyvä kysymys kännyköistä. Kaikilla on kännykät. Yleinen tapa on tehdä kaverille vain häläri merkkinä "soita mulle", jotta omaa saldoa ei mene. Ennen se oli minusta tosi epäkohteliasta mutta nykyään jos oikeasti mulla on saldo ihan lopussa (kaikki on prepaid liittymiä) niin soitan hälärin itsekin. Muutenkin puhelut ovat paljon lyhyempiä kuin suomessa, jotta rahaa ei mene ja vaikka kaikilla puhelimet on niin yllärivierailulle mennessäkään ei vaivauduta kokeilemaan onko ketään kotona vaan mennään vain ovelle ja sit suututaan jos et olekaan kotona :D

    Anu, kiva kun tykkäsitte. Kaivoin tän vanhasta blogista missä aikanaan postailin enemmänkin kulttuurijuttuja. Nykyään en enää osaa :D

    Yaelian, kiitos :)

    Vihreätniityt, kiitos. Olen kamalan huono tekemään tälläisiä postauksia vaikka itsekin nautin toisten blogeista lukea näistä :)

    Vera A, kiitos. Italiassa on niin paljon yhteistä meidän kanssa :))

    Jamssi, suklaapulla tai kakkupala on täällä yleinen aamupala. Paitsi meillä :)

    Barbara, thanks and welcome ♥ :)

    Phantoma, aikakäsitys on varmaan mullakin eniten muuttunut. Osaa ottaa renommin sen kanssa. Mutta silti esim hiljattain kun lapsen matsi oli 2 tuntia myöhässä vastajoukkueen takia niin minä olin ainut ketä asia otti pannuun ja kovasti. Muut vanhemmat rupattelivat rennosti keskenään eikä ketään haitannut myöhästyminen :D

    Elean, kiitos. Tervetuloa lomalle. Mäkin tykkään marokosta ja menisin sinne lomalle milloin vain.

    ReplyDelete
  17. Nauratti tuo lista, saisin varmaan hermoromahduksen siitä ettei sovittuja aikoja noudateta:D Oon siis just semmonen takakireä suomalainen kellonkyttääjä;) Vaikka niinhän se on että kaikkeen tottuu ja sitten kun on tottunut niin ei enää harmita:)

    ReplyDelete
  18. Aivan mahtava postaus, kerrankin uusinnasta tuli iloiseksi!

    ReplyDelete
  19. Hauska postaus! Millaista se oli sinulle silloin kun muutit Tunisiaan? Tuliko isoa kulttuurishokkia ja miten olet sopeutunut? Oletko jo monta vuotta asunut siellä? Minua aina kiinnostaisi tietää miten ihmiset ovat tavanneet toisensa.. On varmaan totta, että aluksi näkee enemmän kulttuurieroja ja myöhemmin niihin on jo tottunut.. :) T, Piparminttu Pipsa

    ReplyDelete
  20. Hehe, tosiaan tuo aikakasitys pitaa paikkansa! Pitaa paikkansa nyos kun puhutaan esim. kilometrimaarista... Aina saa tuplata!

    Mahtava postaus! Lisata voisi viela, etta kun lapsi yskaisee kerran, lykataan sille suuhun ainakin 4 eri laaketta, ruvetaan varaamaan aikaa laakarille, jotta saataisiin toiset 4 eri laaketta annettavaksi...

    ReplyDelete
  21. Aini, mä olin ennen kovin säntillinen tapaamisiin menijä mutta nykyään otan rennommin.. Silti kaikkien paikallisten tuttujen mielestä mä olen ainut säntillinen ihminen kenet tuntevat :D

    Anana, kiva kun tykkäsit :D

    Piparminttu Pipsa, tunisia on mun koti ja koen lulttuurishokin vain suomeen päin mennessä ja näin on aina ollutkin. Olen siis sopeutunut tänne aina. Mutta toki sitä huomaan vuosien aikaan miten itsekin huomaamatta on muuttunut. Lähinnä ne kyllä huomaa suomessa kun jää ihmettelemään jotain ennen itselle niin itsestäänselvää asiaa omituisena. Olen tullut tunisiaan 90 luvun alussa ja ollut on/off lasten syntymiin asti ja viime vuodet sitten pysyvästi.

    Eryah, juu kyllä näitä olisi vielä listaan jos toiseenkin :D Totta tuon sairastamisen kanssa. Aina pitää heti viedä lääkäriin ja mitä enemmän ja useammin annettavia lääkkeitä, sen parempi. Ja aina myös pitää kauheasti miettiä "mistä se flunssa on tullut". Ja suurimmaksi osaksi kaikki johtuu tuulesta, vedosta, kylmästä.. Vähän aikaa sitten yksi äiti kertoi lapsensa oksentaneen koko yön ja oli kuumettakin. Sanoi, että lapsi oli illalla kävellyt ilman sleekoja kotona ja siitä se sai. Kysyin, että entäs muut perheen lapset niin äiti sanoi, että ihan hyvin mutta oli niilläkin viime viikolla oksentamista.. Että ei sitten mahdollisesti voinut olla tartuntatauti mikä kiersi lapset.. välillä tuntuu, että terveen järjen käyttö on kiellettyä :D

    ReplyDelete
  22. Minä lisäisin tohon listaan, että punaisia päin saa ajella huoletta ja oikeastaan se kuuluukin asiaan. Pankkitiskillä asioidessa on ihan normaalia, että seuraava hengittää niskaan ja kurkkii olan takaa. Ja tervehtiessä pitää kysyä ainakin viisi kertaa 'snia hualik' ja vastata yhtämonta kertaa 'lebes'.
    Niin ja toisten ihmisten asiatkin on tiedettävä paremmin kuin omansa.

    Tuo lääkkeiden käyttö on kyllä niin totta että. Mun appi on lääkkeiden suurkuluttaja, sillä menee koko eläke niihin ja lekuriin. Ja kukaan ei tiedä oikeesti mitä se sairastaa. Voi, sitä mentaliteettia!

    Hyvää uuden viikonalkua!:)

    ReplyDelete
  23. Tää oli nyt ihan selkeästi se, maassa maan tavalla!! :) Mulla on kans tapana käyttää leipää apuna syömisessä vaikka käytän haarukkaa. Ja palelen kesälläkin, vaikka lämmintä olis kuinka paljon tahansa aina on villasukat jalassa. :)

    ReplyDelete
  24. Sansku :))

    Itkupilli :))

    SannaKoo, hyvä huomio jonotuksesta. Sitä täällä ei osata vaan kaikkien pitää kerääntyä tiskille liki toista ja hengittää niskaan sekä kuunnella kaikki edellä asioivan asiat. Tai sitten kuten meidän puhelinlaitoksella niin siellä on erikseen palkattu jonon ohjaaja vaikka on numerolappu systeemi. Kun virkailija painaa seuraavan numeron, huutaa jononeiti numeron ja näyttää henkilökohtaisesti mihin pitää.. :D

    NiinaK, mä olen lopettanut kokonaan leivällä syömisen enkä ole viime syksyn jälkeen syönyt leipää ollenkaan. Alkoi tulemaan korvista. Samoin yritän vähentää muun perheen leivällä ruoan syömistä ja olenkin siinä vähän onnistunut. Siinä tulee helposti turhia kaloreita ja maha täyttyy leivästä eikä ruoasta. Täällä kun menee paikallisella perheellä helposti 4-5 patonkia yhdellä aterialla.. Musta on tullut tiukkis sen suhteen :D

    ReplyDelete
  25. Tää oli kiva ja mielenkiintoinen.
    Ihan tuttuja juttujakin mukana vähän;-)

    ReplyDelete
  26. Olipa mielenkiintoinen lista! Pitäisi kai itsekin tehdä joskus tuollainen. Olen kyllä kateellinen sinulle tuosta, että Tunisia on kotisi ja kulttuurisokki tulee Suomessa! En tajua, miten olet voinut kotiutua niin hyvin noin erilaiseen kulttuuriin! Miten nuorena olet sinne muuttanut? Minä muutin 30-vuotiaana Chileen ja nyt on mennyt täällä viisi vuotta käymättä Suomessa. En koe sopeutuneeni vieläkään Chileen ja on vaikea uskoa, että joudun kulttuurisokin kynsiin, kun seuraavaksi menen Suomeen. Saas nähdä..Täälläkin muuten lykätään heti lääkkeitä joka tuutista ja lääkärit määräävät antibiotteja tuosta vain. Sairauksien syynä on aina kylmyys tai lämpötilanvaihtelu tai se, että on syönyt jotain "kylmää", kuten oliiveja!

    ReplyDelete
  27. Vaikka tunsinkin tämän listan jo sinulta, sain taas hihitellä oikein tosissaan. Sannan lisäykset oli myös hyviä!

    ReplyDelete
  28. Piilomaja, :))

    Mia, mulla vaikuttaa paljon se, että olen muslimi eli arvomaailmani sopii paremmin tänne kuin suomeen. Tulin maahan ekan kerran 18 vuotiaana.

    Kuulepa kun meillä sikiötkin sairastuvat jos raskaana oleva nainen syö jäätelöä :D


    Maaria, kiva kun viihdytti uusintanakin :))

    ReplyDelete
  29. heheh!! aikamoista menoa. on tainnut vierähtää jo tovi siellä tunisiassa :) mutta juu, allekirjoitain tuon, että kylmyys on kaiken takana. myös täällä namibiassa.
    nimimerkillä; istun toppatakki päällä keittiön pöydän ääressä, sormet kohmeessa.

    jenni

    ReplyDelete

Kiitos! / Thanks! / Merci!