Avustuskaravaani matkusti 250km idästä länteen lähelle Algeriaa.
Mitä lähemmäksi kohdetta tulimme sen lumisemmaksi maisema muuttui. Kerran autoletkamme juuttui keskellä ei mitään lumeen ja ilman metsästä ilmestyneitä villisika metsästäjiä emme olisi liikkelle päässeet.
9 lapsisen perheen makuutila.
Veimme ikkunoita niille joiden talosta niitä puuttui.
Siskokset Marwa ja Olfa pääsivät seuraavaksi yöksi uusiin sänkyihin nukkumaan. He saivat myös ison kasan lämpimiä vaatteita sekä jalkineita.
Kuuden tyttären äiti.
Kaikki perheet saivat lahjoituksena sängyt, patjat ja petivaatteita.
Kaikki saivat keittiötarvikkeita ja hygieniatuotteita sekä lapset koulutarvikkeita ja leluja.
Pienelle tyttövauvalle paljon vaatteita, unipussit ja kestovaippoja.
Sisarukset lämmittelemässä meidän autossa. Lapset olivat likaisia koska lumihangessa pihalla on liian kylmä peseytyä eikä sisällä ole peseytymispaikkaa.
Vauvalle oma sänky ja patja.
Yhden perheen avustuksia.
Kaikki saivat myös ruokapaketit.
Talot ovat perinteisiä joissa huoneet kiertävät sisäpihaa. Käytännössä se tarkoittaa, että huoneesta toiseen siirtyessä on kuljettava pihan kautta. Lumessakin.
Osa AMALin avustustiimistä. Palaamme samalle seudulle mahdollisimman pian!

Olen silloin talloin seikkaillut blogissasi katsomassa upeita kuviasi, nyt olen lukenut viime postaukset tarkkaan itkun kanssa.Sydanta sarkee pienten lasten hata. Voi kun maailmassa olisi enemmin sinun kaltaisia tekevia ihmisia! Teette hienoa ja todella arvokasta työta. Sain naista postauksista energiaa omiin pitkaan tekemista odottaviin projekteihin. Tsemppia työhönne joka ei varmasti koskaan lopu.
ReplyDeletehei, onko luoksenne mahd lähettää sideharsoja jonkun sinne matkustavan kautta tulevana keväänä esim? mulla on niitä (pääasiassa ruskovillan kestäviä harsoja, vähänkäytettyjä) iiiso kasa, ja haluaisin että ne todella menisivät tarvitseville.
ReplyDeleteApunne meni todella tarpeeseen. Olette ihania :) Kiitos kun teette maailmasta pikkaisen paremman paikan!
ReplyDeleteKiitos Petra kannustavan kauniista kommentistasi <3
ReplyDeleteAnonyymi, kyllä voi!! Tiedätkö jonkun tänne matkustavan? Mun sukulaisia on tulossa maalis ja huhtikuussa. Heidän mukaan mahtuu ainakin joku pieni nyssäkkä. Jos pystyt toimittamaan ne Helsinkiin niin ei ongelmaa.
Miolann, Kiitos <3 Yhdistyksemme nimi AMAL tarkoittaa toivoa. Yritämme siis edes vähän antaa toivoa tulevaisuuteen näille perheille. Vallankumouksen jälkeen maahan on perustettu useita muitakin järjestöjä eli useampi avustustiimi on liikkellä ja teemme myös yhteistyötä mutta avun tarvitsijoita on todella paljon. Suurtyöttömyys on vallankumouksen jälkeen vain pahentunut mikä on suurin ongelma näissä perheissä.
Olette taatusti tehneet lähtemättömän vaikutuksen sekä näihin ihmisiin että heidän elämäänsä. Tämä oli koskettava kuvasarja.
ReplyDeleteTuo kylmyys, onko noin raju talvi yleistä noilla seuduilla? Kauhistuttaa ajatus talosta ilman ikkunoita... Mutta sellaista täälläkin on paljon. Tai jos on ikkunat niin ei kuitenkaan lämmitystä. Öisin pakkanen paukkuu lähellä kolmeakymmentä ja ihmisillä posket paleltumavammoista punaisen ruskeita.
Pohdimme juuri miehen kanssa sitä, että jos kesät ovat hyvin kuumia, niin aiheuttaako se jossain määrin talven karuuden vähättelyä. Ajatellaanpa Suomea sata vuotta sitten. Köyhyyttä riitti, mutta kun kesätkin ovat mitä ovat, vuosisatojen kuluessa oli opittu rakentamaan uuneja ja monenlaisia kamiinoita. Sekä rakentamaan hyvin lämmön pitäviä taloja. Oltiin köyhiä, mutta talveen pyrittiin varautumaan. Tämä oli tällaista sohvaperunateoriaa!
Vilijonkka, kyllä näillä seuduilla on joka talvi lunta. Ei ikkunoita mutta ei myöskään todellakaan mitään lämmityksiä. Heille ei tule vedet sisälle vaan kylän keskellä on kaivo mistä kantavat veden. Taloissa ei ole vessojakaan vaan tarpeilla käydään ulkona. Koska huoneet ovat sisäpihan ympärillä on kylmyys kovaa. Ei ne ovet pysy kiinni kun lapsia ramppaa edes takaisin. Sisälämpötila oli -3 astetta. Olot ovat hurjat. He lämmittelevät pari postausta alempana olevan kuvan tapaan eli hiilillä, joita on savikulhossa. Vaan ei siinä voi kun jäätyneet sormet sulattaa. Kyllä näilläkin ihmisillä voi olla taitoa rakentaa mutta ei yhtään rahaa. He syövätkin päivästä toiseen keitettyä makaroonia, aamulla, päivällä ja illalla. Jos makaroonia ei ole niin he eivät syö mitään. Leipää leipovat itse jos on tarvikkeita. Monet kokkaavat niillä kuumilla hiilillä koska ei ole rahaa edes kaasupulloon eikä niitä aina edes ole saatavilla tuolla. Me lahjoitimme perheisiin kolmen keittolevyn kaasuliedet ja valtio lahjoittaa noille alueille tuhansia kaasupulloja lisää. Kesät ovat tuolla todella kuumia kylmän talven vastapainoksi. Yritämme saada luotua heille omavaraisuutta siten, että tarkoitus olisi lahjoittaa mm. munivia kanoja ja pupuja tai vuohia. Mahdollisesti myös lypsylehmää. Sillä tavoin he voivat syödä paremmin ja mahdollisesti tienatakin. Mutta kaikki on kiinni siitä miten avustuksia saadaan eli pikkuhiljaa. Palaamme samalle alueelle vielä siis uudestaan. Työ ei ole siellä ollenkaan loppuun saatu. Moni talo vaatii myös kiireellisiä korjaustöitä koska katot ovat romahtamisvaarassa. Tällä kertaa lumen paljous esti korjaustöitä.
ReplyDeleteTyö ei varmaankaan lopu, sitä riittänee joka maailman kolkassa ikävä kyllä :( Itse näen ongelmana sen, että kun lahjoittajia saataisiin enemmän. Toki myös tekijöitä, mutta ilman lahjoituksia eivät hekään voi tehdä mitään. Huomasin sen itse, että kun ihan pientäkin summaa ehdottaa niin kovin innostunutta porukkaa ei ympäriltä löydy. Varmasti juuri tuo omavaraisuuden järjestäminen on pitkän päälle kaikkein järkevintä, sillä muutoin köyhyys helposti jatkuu ja jatkuu eikä tilanne muutu. En tietenkään tarkoita että köyhyys olisi näin yksinkertaisesti autettava asia.
ReplyDeleteLuin vastikään jostain kirjoituksen jossa kritisoitiinkin ihan pelkkää tavaran antoa loputtomiin. Sillä kun ei auteta pidemmän päälle ihmistä/yhteisöä ahdingossa ja väitettiin että jos jatkuu vuosi vuoden jälkeen he tottuvat tähän virtaan? Mene ja tiedä. Tottakai he vaatettakin tarvitsevat ja ruokaa, eihän kukaan voi edes miettiä ammattia/työtä jos on kylmä tai nälkä.
Parisen vuotta sitten kyselin hieman palkkoja Luxorissa, esim. tuo noin 60 euro tuntui olevan ihan normipalkka esim. kassatyöstä silloin pienissä/pienehköissä puodeissa. En tiedä onko noussut sittemmin, tuskinpa paljon. Mistäpä niitä kovasti makseltaisiin...
Johki, vallankumousta ennen näistä ihmisistä ei niin oltu tietoisia. Entinen pressa keräsi kansalaiseisten palkasta tietyn osuudenn köyhille ja laittoi rahat omaan kassaan.. Kansa luuli auttavansa koko ajan. Kaikissa kouluissakin oli pakko lasten tuoda tietty summa keräykseen. Vallankumouksen jälkeen media on vapautunut ja näitä asioita näytetään ja niistä puhutaan. Vaan totta, ihmiset eivät voi loputtomiin ottaa vastaan vain tavaraa. Jotkut avustusryhmät ovatkin saaneet makaroonipussit päähänsä vaatimuksin, että "ei me tarvita ruokaa vaan töitä millä ostaa ruokaa". Se on kovin ymmärrettävää turhautuneisuutta. Tunisiassa palkat ovat korkeampia kuin Egyptissä mutta nämä ihmiset tekevät todella hanttihommia ja vain osan aikaa kuukaudesta.
ReplyDeleteOlen monta kertaa avannut sun blogin ja katsonut näitä kuvia. En oikein osaa sanoa mitään. Hirveän hienoa työtä teette, sydäntä särkee että maailma on niin täynnä hätää ja puutetta.
ReplyDeleteHienoa kuitenkin että vallankumouksen myötä vähäosaisten hätä on päässyt esille, jolloin asioille voi yrittää tehdä jotakin. :)
Aini, tällä hetkellä ainakin sata hyväntekeväisyys yhdistystä vie apua köyhille alueille ja erityisesti lumisille alueille. Pelkästään meidän kaupungissa on vallankumouksen jälkeen rekisteröity 42 avustusyhdistystä! Teemme myös yhteistyötä toisten avustusryhmien kanssa.
ReplyDeleteHyvää ja arvokasta työtä teette !
ReplyDeleteKoskettavat kuvat.
Varmasti näkemäsi viipyy ajatuksissasi vielä pitkään, tuskin koskaan unohtuu.
Ihana kun ihmiset ovat heränneet ja on muitakin järjestöjä!
Teistä muuten kuulin, appiukko oli kehunut miehelle, että suomalainen ja saksalainen nainen auttavat Soussessa :)
Phantoma
Kiinnostaisi tehdä tavaralajoituksia pistinkin jo sähköpostia, mainitsin asiasta myös blogissani http://bellissimamarinella.blogspot.com/2012/02/egypti-ja-lasten-hata.html
ReplyDeleteI like your photos so much
ReplyDelete:))) <3
Arvokasta työtä!
ReplyDeleteMillon saamme kuulla susta taas Mizyena! :)
Kukkuu Mizyéna, mitä kuuluu?
ReplyDeleteSusanna, mihin olet laittanut sähköpostia?
ReplyDeleteMouna, aichak ukhti :))
Jessica, kiitos. Ehkä piankin! :)
Vilijonkka, kiva kun kaivataan :) Olen ollut kiireinen opiskeluiden ja järjestöhommien kanssa. Lisäksi olen kärsinyt kuukauden verran tosi pahasta allergiasta mikä on vienyt voimat ja olen saanut juosta lääkäriltä lääkäriin ennen kuin syy selvisi. Nyt jo vähän helpottaa mutta kamalat hevoskuurit päällä. Kaiken päälle mulla on juuri nyt sukulaisia meillä lomilla eli kiirettä riittää. Mutta ehkäpä pian palailen linjoille :))
Kiva kuulla sinusta Mizyéna! Toivottavatsi allergiat helpottavat. Meillä elämää hankaloittavat ilmansaasteet, harkitsen taas astmalääkkeiden hankkimista kun nuo ilmansaasteet painavat keuhkoja. Ihan älytöntä.
ReplyDeleteNautipa sinä vieraistasi ja kerää voimasi ennalleen, kyllä me täällä jaksamme hyvää odottaa!