Tulipas perjantai tällä viikolla nopeasti. Itseasiassa koko lokakuu meni ihan hujauksessa. Unohdin kertoa, että pressakin tuli sitten odotetusti uudelleen valituksi. Ilmat ovat muuttuneet päivisin mukavan lämpöisiksi helteen sijaan mutta öisin laskee jo +15 asteeseen mikä tarkoittaa sitä, että aamuisin voi bongailla jo paljon toppa ja villakangastakkeja sekä kaulaliinoja. Itse olen pärjännyt vielä tunikalla ja paljain varpain sandaaleissa eli ihan paikalliseksi en ole muuttunut minäkään. Karkkipäivän herkkuna tänään ensikokeilussa sveitsiläinen Lindt mantelisuklaa. Aika suolainen hinta 4 dinkkua suklaalevystä mikä ei tosin ollut pahaa mutta ei mitään fazeriakaan. Ehkä sorrun kuitenkin toistekin.

Kaiken sairastelun jälkeen saattaa olla, että tänään oli viikon kohokohta käydä ruokakaupassa(hurjan mielenkiintoista arkea meillä!). Kauppamme oli muuttunut Carrefour Marketiksi. Käytännössä vain hyllyjärjestys oli vaihtunut ja työuniformuihin tullut isot vihreät krakat. Tummaa leipää tai hapanakorppuja ei myyty edelleenkään mutta norjalaista lohta oli. Kauden ekat klementiinit oli alle euron kilo ja pussi on jo syöty. Ainaisen saman patongin sijaan Carresta saa myös jopa sämpylöitä ja niiden väliin mozzarellaa. Se olikin minun lounas tänään.

Join aamukaffet ulkorappusilla pilvettömän taivaan alla (+23). Lapset rakensivat majan olkkariin ja innostuivat siivoamaan jopa askartelupöytänsä. Lounaaksi on Kälyn tekemää kanaspaghettia. Mietin teenkö jotain pikkuprokkiksia kotona joihin ei normipäivinä ole aikaa mutta tuskin teen kuitenkaan. Taidan vain olla tänään(kin) ja suljen silmät likaisilta ikkunoiltakin.

Marika haastoi minut kertomaan aisteistani:

Näen kujia, kulkukissoja ja kulttuurieroja. Katseeni etsii kuvapaikkoa vaikka kamera ei olisi mukanani.

Haistan voimakkaita tuoksuja. Hyviä ja huonoja. Eläimiä ja ihmisiä. Mausteita ja parfyymeja. Mutta paras tuoksu kaikista on vastaleivottu kotipulla.

Tunnen lapsen sormet hiuksissani, kylmän kivilattian varpaiden alla, lämpimän torkkupeiton ympärilläni, suurta rakkautta sydämessäni.

Kuulen vuohien määkimistä, kissojen naukumista, lasten naurua sekä kinastelua, kauppiaiden myyntihuutoja ja rukouskutsuja. Mielelläni kuuntelen meren kohinaa.

Maistan yksinkertaisia puhtaita makuja. Enemmän sokerisia kuin suolaisia. Paljon hedelmiä eikä ollenkaan lihaa. Päivittäin on pakko saada suklaata.

Maalaritaitelija totesi, että "lapset osaa maalaa ihania ihmisiä mutta äitit ei osaa. Äitit osaa vain ottaa valokuvia ihmisistä." Ihanasta maalari-ihmisestä otinkin 176 kuvaa mutta lopulta sotkin omatkin sormeni maaliin. Koska onhan se vain aikas kivaa ja terapeuttista puuhaa.

Jotain tomaattipohjaista kastiketta jytyillä mausteilla ja paljolla valkosipulilla. Mukaan heitän kalan kaveriksi ehkä perunaa ja kikherneitäkin. Ei sen kummempaa reseptiä vaan spontaanisti säveltäen tehdessä. Syödään tuoreella leivällä. Illaksi lupasin myös laittaa vohvelitaikinan valmiiksi. Paistellaan kuhan koululaiset tulevat. Mutta ennen kaikkea tänään olen luvannut lukea monta satukirjaa sekä maalaa sormiväreillä.

Kun ei ole mitään tekemistä, tee jotain
-sanoi Nalle Puh.
Aloitin kaulaliinan ilman suunnitelmaa.
Sanat hukassa. Kuvat vähissä.
Saattaa olla blogihiljaisempaa kunnes sairastelut talosta loppuvat.
Viime yö oli aika sotkuinen pienimmän sairastuttua.