Vaikka asuisin maailman äärissä niin sydämeni sykkii tähän kaupunginosaan stadissa aina. Vanhojen talojen tunnelma ja arkkitehtuuri, ihanat pienet parvekkeet ja viileät sisäpihat, meri, kolisevat sporat ja kaupungin syke ympärillä. Sitä on rakkain kotiseutuni. Arvaatko missä ollaan?
Metsän tuoksu ja meren läheisyys.
Koti-ikävä ei ole vielä ehtinyt iskemään. Päinvastoin tuntuu, että loma jää kohta kesken. Tankataan tunnelmia, tuoksuja ja makuja sekä treffaillaan kamuja. Loman parhaita päiviä ovat olleet sellaiset tavalliset päivät kun ollaan haettu torilta tuoreita kotimaisia vihanneksia ja marjoja, tehty elämysretki Prismaan missä leipäosasto on isompi kun koko kotimarket tunisiassa ja ostettu leffailtaan irtokarkit sekä Makuunista elokuvat vuokralle.
Päivät nautitaan puistoista ja upeista ulkoilumahdollisuuksista. Iltaisin maistuu suomalainen ruoka, kuten kirkaslieminen kirjolohikeitto joita tunisialaiseen ruokaan tottuneen lapset pyysivät lisää ja lisää. Maitopohjaisena ei olisi uponnut ollenkaan. Tunisiassa maitoa ja kalaa kun ei syödä samalla aterialla.
Pitää varmaan ihan kirjoittaa lista kaikista niistä asioista joita pitää vielä muistaa suomessa tehdä. Viikot lipuvat kovaa vauhtia eteenpäin ja me vain ollaan ja naatiskellaan kesäsäistä. Kivaa sekin mutta nyt pitää ryhdistäytyä treffailemaan kavereita ja retkeilemään nähtävyyksiä.
Palasimme pääkaupunkiin asuntoautoillen mukanamme roppakaupalla mukavia muistoja muisteltaviksi talvella afrikassa ja tuliaisina aitoja kotitekoisia riisipiirakoita, joiden kaveriksi tein iltapalalle munavoitakin.
Oli lämmin vesi ja hiljaista mutta hullunhauskaa. Lapset uivat huulet siniseksi sekä pelasivat lentopalloa. Pyyhkeet ympärillä äkkiä lämpimään suihkuun ja makaroonilaatikolle. Niin suomalaista.
